Kolumbuksen jälkeen moni muukin uskaltautui purjehtimaan amerikkaan. Manner sai lopulta nykyisen nimensä italialaisen tiedemiehen Amerigo Vespuccin mukaan. Hän oli ensimmäinen eurooppalainen Amazon-virralla.
Atsteekit:
Atsteekit olivat Väli-Amerikan soturikansa. Koska atsteekit olivat kovia sotimaan ja valloittamaan, heidän väkilukunsa kasvoi nopeasti. Atsteekkien yhteiskuntajärjestelmä koostui eurooppalaiseen tapaan säädyistä. Heillä oli aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat. Kaikkein alimpina olivat orjat. Kaikkein ylimpänä oli hallitsija. Maissi oli atsteekeille tärkeä viljelyskasvi.
Valkoihoisten saapuessa atsteekkien alueelle, he säikähtivät sitä, että atsteekit uhrasivat ihmisiä jumalilleen. Valkoihoiset eurooppalaiset valloittivat atsteekkien kaupungin ja myös inkojen ja mayojen kaupungit. Eurooppalaiset sekä pelkäsivät alkuperäiskansoja että halusivat heidän aarteensa. Tämä koitui alkuperäiskansojen kohtaloksi. Silloisen atsteekkien pääkaupungin paikalla on nykyään Mexico City.
Tehtävä 1: Pohdi kuvien ja kuulemasi perusteella, mitä eroavaisuuksia on ollut amerikkalaisten alkuperäiskansojen kulttuurilla ja eurooppalaisella kulttuurilla? Löydätkö eroja esimerkiksi pukeutumisesta, elinkeinoista ja arkkitehtuurista?
Tehtävä 1: Menkää pareittain internetin ihmeellisyyksiä täynnä olevaan maailmaan. Etsikää tietoa Amerikan alkuperäiskansoista. Tehtävänänne on löytää ainakin yksi nippelitieto, jota opekaan ei tiedä. Muodostakaa siitä kysymys. Lopuksi kaikki parit kysyvät kysymyksensä opelta.
Termipankki:
Amerigo Vespucci
Atsteekit
Inkat
Mayat
Lähteet:
http://www.crystalinks.com/aztecpyramid1.jpg
http://listverse.wpengine.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2013/02/aztec.jpg
https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSp3g6hV1GXaHF6L-7v7rPZ-Mofzp67LGFT9JJVVp5Xd6yMkbId
https://images.tackk.com/mio/12603686/wfzqv0fc/large
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti